Arkiliikunnan ihmeitätekevä voima

En ole positiivisen ajattelun mestari ja pahimmillani saatan olla melkoinen synkistelijä ja valittaja (siksiköhän olen päätynyt kirjoittamaan blogia onnellisemmasta elämästä?), mutta joskus on kuitenkin todettava, että alun perin huonoiksi kuvittelemissani asioissa voi myös olla hyvät puolensa. Nuoremman lapsemme päiväkodin sijainti on osoittautunut tällaiseksi.

Haimme viime keväänä kuopukselle päivähoitopaikkaa (hän aloitti hoitouransa elokuussa). Helsingin kunnallisessa päivähoitohakemuksessa saa ilmoittaa viisi ensisijaista toivettaan hoitopaikan suhteen. Koska meillä ei ollut huonoja kokemuksia tai mielikuvia mistään alueen päiväkodeista tai perhepäivähoitopaikoista, strategiani oli yksinkertainen: poimin kaupungin palvelukartalta yksinkertaisesti kotiamme lähinnä olevat viisi päivähoitopaikkaa ja täytin ne hakemukseen järjestyksessä lähimmästä kauimpaan. Halusimme saada lapselle hoitopaikan mahdollisimman läheltä kotia, koska arjen käytännöllisyys ja työmatkojen nopeus ja sujuvuus ovat meille hirveän tärkeä asia. Emme halua kuluttaa kallisarvoista ja usein liian vähäistä vapaa-aikaa ylipitkiin työmatkoihin. Asuinalueen valinnassakin tämä on ollut meillä ensisijainen kriteeri, jonka puolesta olemme joustaneet muissa asioissa. Niinpä päivähoitopaikan hakeminen nosti pienen jännityksen päälle; tämä kun on arjen sujuvuuteen melko paljonkin vaikuttava asia, johon voi itse vaikuttaa vain hyvin rajallisesti.

Olimme lopulta kai onnekkaiden joukossa, koska tällä kertaa saimme päiväkotipaikan omalta asuinalueeltamme. Silloin kun esikoisemme aloitti päiväkodissa, saimme hoitopaikan toisesta kaupunginosasta, reilun kahden kilometrin matkan päästä. Vaikka bussiyhteydet olivat hyvät ja päiväkotimatka asettui helposti osaksi sekä minun että mieheni työmatkaa, oli ruuhkabussissa väsyneen lapsen kanssa kulkeminen kuitenkin turhauttavaa ja aikaa vievää. Melko tyypillinen matkani töistä päiväkodin kautta kotiin kesti puolitoista tuntia, vaikka matkaa oli vain viisi kilometriä ja käytössä Helsingin hyvät bussiyhteydet. Tämä oli stressaavaa ja heikensi arkista elämänlaatuamme. Toisaalta olen kuullut paljon huonommastakin arpaonnesta, tilanteista joissa päiväkotipaikka on annettu aivan eri suunnalta kuin mihin vanhempien työmatkat suuntautuvat tai täysin olemattomien liikenneyhteyksien päästä.

Tällä kertaa meille osoitettu hoitopaikka oli samassa kaupunginosassa, mutta valitettavasti se ei ollut mikään listani viidestä lähimmästä päiväkodista, eikä kenties olisi ollut seuraavienkaan viiden joukossa. Meille nimetty päiväkoti oli reilun kilometrin päässä kodistamme, paljon kauempana kuin yksikään toivomani päiväkoti. Se ei kuulosta pahalta, ja matka on toki täysin käveltävissä – ainakin niin kauan kuin kolmevuotias suostuu vielä istumaan rattaissa. Mutta päiväkoti on lisäksi aivan väärässä suunnassa, se ei ole meiltä katsottuna matkan varrella yhtään minnekään. Olimme siis kuitenkin vähän pettyneitä. Päätöksestä ei voi valittaa, joten ainoa vaihtoehto on pyytää siirtoa toiseen päiväkotiin ja jäädä odottamaan ja toivomaan parasta.

Optimistit eivät varmaan ymmärrä missä ongelma olevinaan on, ja minäkin pessimistinä myönnän ettei ongelma ole iso. Mutta kerroinkin tämän pohjustuksena sille, mitä olen oivaltanut kuluneen puolen vuoden aikana, kuljettuani edestakaisin tuota ei-toivottua reilun kilometrin pituista, väärään suuntaan vievää päiväkotimatkaa. Meille kävi tavallaan onni onnettomuudessa. Menetimme hieman matkojen nopeudessa, mutta saimme samalla yllättävän lahjan: mahdollisuuden kävellä päivittäin. Olen todennut että saan päiväkotimatkoista juuri sopivan annoksen aivan täydellistä arkiliikuntaa, ja sen seurauksena olen arkisin selvästi pirteämpi, vetreämpi ja hyväntuulisempi.

Matka on juuri sopivasti käveltävän pituinen ja juuri sopivasti vain vähän väärään suuntaan, joten useimmiten on ihan helppoa lähteä päiväkotimatkalle kävellen. Jos matka olisi pidempi tai hankalampi, houkutus kulkea autolla olisi varmasti suurempi. Nyt menen yleensä autolla vain jos ilma on oikein huono tai minulla on oikein kiire. Suorinta tietä matkaa päiväkodille on melko tarkkaan 1,2 kilometriä. Lapsi istuu vielä rattaissa (onneksi!), joten reippaasti kävellen matkaan menee noin 15 minuuttia. Takaisin kotiin toiset 15 minuuttia, yhteensä noin 2,5 kilometriä, jos pyöristys sallitaan. Se tekee yhteensä puoli tuntia reipasta arkiliikuntaa, lähes huomaamatta. Yleensä jaamme lapsen viemiset ja hakemiset miehen kanssa puoliksi, mutta joinakin päivinä minä sekä vien että haen lapsen, joten parhaimmillaan saatan kävellä päiväkotimatkoilla 5 kilometriä, yhteenlaskettuna tunnin verran. Olisi helppo ajatella että se on menetettyä aikaa, aikaa jonka olisi voinut käyttää johonkin hyödyllisempään, mutta olen oppinut ajattelemaan että kävelemiseen käytetty aika on mitä arvokkainta.

En ole aiemmin uhrannut arkiliikunnalle montakaan ajatusta. Minulle on ollut aina helppoa pysyä painossani ja olen voinut fyysisesti melko hyvin vaikka olenkin liikkunut melko vähän. Viime vuosina en ole juurikaan ehtinyt harrastaa liikuntaa, ja olen ollut siitä vähän huolissani. Olen kuitenkin jo reilusti yli 30-vuotias, ja tiedän miten tärkeää liikunnan harrastaminen olisi. Pienten lasten ja pitkiä päiviä työskentelevän puolison kanssa, liikkumattomaan elämäntapaan tottuneena on kuitenkin ollut vaikea löytää aikaa säännölliseen liikuntaan. Olen myös jotenkin ajatellut että liikunta otetaan huomioon vain jos se on jotain mitä tehdään erikseen varsinaisena hikiliikuntana, kuten juoksulenkki, uiminen, ohjatut liikuntatunnit tai kuntosalitreeni.

Kuinka väärässä olinkaan. Aloin vähän selvitellä asioita, ja selvisi että arkiliikunnalla onkin aivan valtavan suuri merkitys. Olen varmaan harrastanut jotain valikoivaa kuuroutta, koska ilmeni että arkiliikunnasta on ihan viralliset suosituksetkin olemassa. Voi olla että tämä ei ole uutta asiaa kenellekään muulle, ja olen ainoa joka ei kuunnellut kun näistä kerrottiin, mutta tämä tieto yhdistettynä omaan kävelyoivallukseeni on ollut mullistava. UKK-instituutin mukaan 2,5 tuntia arkiliikuntaa viikossa auttaa painonhallinnassa, lisää kestävyyskuntoa ja vähentää monien sairauksien riskiä – päivittäisellä 2 x 15 minuutin reippaalla kävelylläni saan jo tuon määrän täyteen. Tärkeää on ilmeisesti myös se, että liikunta on säännöllistä: varastoon ei voi liikkua. Ehkä on siis jopa parempi, että saan joka päivä ainakin 30 minuuttia reipasta kävelyliikuntaa, kuin että kävisin kerran viikossa puolen tunnin juoksulenkillä (ja senkin unohtaisin muutaman viikon kuluttua, mutta lasta en voi unohtaa hakea päiväkodista).

Viralliset suositukset ja tiedot terveyshyödyistä ovat oma lukunsa, ja kertoo varmasti jotain että en ole niitä tähän ikään mennessä aktiivisesti oppinut, saati soveltanut niitä käytäntöön. Ne eivät valitettavasti ole kovin houkuttelevia, eivätkä alkuunkaan toimiva keino patistaa liikkeelle kaltaistani sohvaperunaa. Nyt olen päätynyt harrastamaan säännöllistä arkiliikuntaa pienen pakon edessä, mutta nimenomaan päivittäisten kävelyjeni hyödyt ovat saaneet minut ihastumaan järjestelyyn. Enkä puhu nyt rasva- ja sokeriarvojen paranemisesta tai mahdollisesta eliniän pitenemisestä, vaan paljon konkreettisemmista lyhyen aikavälin hyödyistä.

Kävelemisestä tulee yksinkertaisesti todella hyvä olo! Parin minuutin kävelyllä sitä ei vielä huomaa, mutta jo noin kymmenen minuutin kohdalla pääsen melkeinpä meditatiiviseen tilaan, jossa huomaan miten stressi vähenee ja ajatukset alkavat juosta vapaammin. Luovuuden ja kävelemisen välistä yhteyttä on jopa tutkittu. Olen aina pitänyt kävelemisestä ja tykkään välillä iltaisin tai viikonloppuisin käydä yksinäni pitkillä kävelylenkeillä. Kun kävelee tarpeeksi pitkään, ruumis ja jalat alkavat työskennellä omassa tahdissaan ja mieli saa vapaasti työskennellä omien pulmiensa parissa. On ollut iloista huomata, että osan samasta vaikutuksesta voi saavuttaa jo lyhyemmälläkin kävelyllä. Käveleminen saa minut hyvälle tuulelle, se rentouttaa ja virkistää. Kun olen kävellyt vähäsen, olen iloisempi ja jaksan paremmin lasten kanssa. Niskani on vähemmän jumissa. Nukun yöllä paremmin.

Tykkään kävelemisessä myös siitä, että se on helppo matalan kynnyksen liikuntamuoto, joka ei melkein tunnu liikunnalta ollenkaan (ainakin jos on tottunut ajattelemaan että pitää hikoilla kieli vyön alla että se lasketaan). Käveleminen sopii huonokuntoisellekin, ja sitä voi tehdä melkein missä tahansa ja melkein millaisissa vaatteissa tahansa. Kenkien olisi kyllä syytä olla mukavat, mutta muuten kävelemiselle ei juurikaan ole rajoituksia.

Kävellessä tulee myös ulkoiltua, ja uskon vakaasti että ulkona oleminen jo itsessään on ihmiselle hyvästä. Vietämme niin suuren osan päivistämme sisällä, usein pieniä ruutuja tuijotellen, epäluonnollisissa asennoissa. Vastapainoksi on hyvä kulkea ulkona maailmassa, katsoa kauemmas niin että silmät saavat levätä, tuntea ihollaan ilman viileys ja raikkaus, sade ja tuuli, auringonpaiste. Ihanteellista olisi, jos samalla voisi kulkea myös luonnossa. En tiedä onko ulkona olemisen hyötyjä tutkittu, mutta luonnossa olemisen hyödyt ovat ainakin selkeitä. Harvalla kaupunkilaisellapa toisaalta päivittäinen työmatka kulkee metsän halki. Itse haluan silti ajatella, että pelkän kaupunkiluonnon näkeminenkin parantaa mieltä.

Kävellessäni valitsen välillä maisemareitin, kuljen puistojen läpi, katselen puiden muotoja, kuuntelen lintuja, tarkkailen vuodenajan vaihtumisen merkkejä. Yritän rentouttaa kasvoni ja hartiani, keskittyä hetkeen, olemiseen, siihen mitä ympärilläni on. Joskus tämä onnistuu, joskus ei. Ei käveleminen toki mikään hyvän mielen ihmelääke ole. Puhutaan sentään päivittäisestä päiväkotireissusta, joka on jo määritelmällisesti arkea puuduttavimmillaan. Joskus vaan turhauttaa ja ärsyttää ja väsyttää eikä mikään auta. Joskus en jaksa kävellä, vaan menen autolla. Mutta yleisesti ottaen ei ole mitään epäilystäkään siitä, etteikö lopulta päiväkodin sijainti ole antanut enemmän kuin ottanut.

Haemme silti edelleen siirtoa lähempään päiväkotiin. Jos se jossain vaiheessa onnistuu, pitää keksiä jokin muu keino pitää päivittäinen kävelysumma tarpeeksi suurena!

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

w

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

WordPress.com.

Ylös ↑

%d bloggers like this: